Penturumbaa..

Pitkän hiljaisuuden taustalla on kaikkea muuta kuin hiljaiseloa. Parhaimmillaan meillä on ollut kolme pentuetta yhtä aikaa ja jopa minä voin sanoa että sain hetkeksi tarpeekseni pennuista. Kun kaksi päivää ”normaali” elämää oli takana pentujen muutettua sai se minut taas odottamaan koska saisi pentuja. Hullua kerta kaikkiaan!!

Bolognesepentue mihin syntyi kuusi ihanaa mutta niin pientä pentua pidin muutaman viikon pidempään kotona nähdäkseni että kaikki kasvoivat ja kehittyivät hyvin. Pentujen vauhti ja energia nousi parissa viikossa aika hurjasti ja tuli taas mieleen miksi nykyään pennut lähtee meiltä normaalisti 8 viikkoisina.
Joulun aatonaattona syntyneet venäjänbolonka pentumme muuttivat yhtä lukuun ottamatta viime viikolla ja nyt kotona odottaa muuttoa tämä pieni ihanainen kotiin jääneen bolognese pennun kanssa. Dana-mummo on onnensa kukkuloilla kun sillä on nyt kaksi ”ikiomaa” pentua juoksemassa sen perässä ja ottamassa oppia siitä.

Ulkoilut kovien pakkasten vuoksi on jääneet vähemmälle ja pennutkin on päässeet vaan käväisemään pihalla. Onneksi nyt vaikuttaa että pakkaset on selätetty ja koiratkin pystyvät juoksentelemaan kunnon lenkkejä. Tosin jänikset on päässeet valtaamaan pihapiiriä ja syömään pensaita ja koirathan herkuttelevat niiden jätöksillä. Jopa Nessi, joka yleensä juoksee vain kotiin päin lenkiltä, juoksee ovelta pupujen ruokapaikalle häntä suorana. Täytyy vain toivoa ettei koirat saa mitään pöpöjä jäniksistä.

Vastaa

Discover more from Kennel Bounien

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading