Tavoitteenamme on iloinen, terve ja rodunomainen perheenjäsen

laadukasta kasvatustyötä, vuodesta 1989...

Kasvatustyö on elämäntapa. Intohimo terveiden, kauniiden ja rodunomaisten koirien kasvattamiseen on kulkenut suvussamme jo pitkään ja onneksemme periytynyt sukupolvelta toiselle. Näyttelyissä voitte nähdäkin jo myös kolmannen sukupolvemme tulevaisuuden toivon, sillä nuoresta iästä huolimatta, Even pojat ovat innokkaana mukana koirien kanssa tekemisessä.

Vaikka itse pidämme näyttelyistä, emme oleta sitä kaikilta pennunottajiltamme. Näyttelyt ovat rakas harrastus, jonka myötä elämään on tullut uusia upeita ihmisiä.

Olemme myös aktiivisesti mukana yhditystoiminnassa, luomassa parempaa tulevaisuutta roduillemme.

Tiimi

Jokaisen uuden valion ja uuden tittelin takana on rakastava koti, joka pitää huolta näistä upeista koirista joka ikinen päivä.

Olemme olleet siitä onnellisessa asemassa, että heti kennelimme alkuajoista alkaen ympärillemme on koostunut pennun ostajista ja niitä odottavista aivan mahtava tiimi, joukko ystäviä, Team Bounien.

Näyttelyharrastus on ollut meille aina rakas ja suuresta tiimistämme on myös moni innostunut käymään näyttelyissä. Se ei kuitenkaan ole pakko, mutta koska koiriemme ja niiden jälkeläisten näyttelytulokset antavat myös arvokasta tietoa jalostustyöstämme, olemme aina hyvin kiitollisia kun kasvattimme saavat näyttelytuloksia ja samalla laatuarvosteluja.

Toisin kun moni luulee, meidän kasvateistamme moni lähtee ihan tavalliseen kotiin seurakoiriksi, halittavaksi ja pusuteltavaksi. Meille on ensisijaisen tärkee löytää jokaiselle pennulle niille parhaiten sopiva koti, rakastava perhe, on se sitten näyttely-, harrastus- tai seurakoirakoti. Bologneset ja Venäjänbolonkat ovat siitä ihania, että niiden kanssa voi harrastaa oikeastaan mitä vaan, mutta ne viihtyvät myös sylinlämmittiminä. Löytyypä tiimistämme myös Suomen ensimmäinen bolognese-hypokoira!

Olemme saaneet tiimiltämme paljon, emme olisi mitään ilman heitä. Siksi tykkäämme myös antaa heille takaisinpäin. Kaikki kasvattiemme omistajat liitetään tiimin Facebook-ryhmään, jossa on paitsi meidän, myös muitten tiimiläisten kuulumiset ja tuki helposti saatavilla. Sen lisäksi järjestämme Bounien-päivät vähintään kerran vuodessa. Se on ihana tilaisuus nähdä muita tiimiläisiä, oman koiran sisaruksia, testata uusia harrastuksia tai ihan vain jutella.

Saadessasi meiltä pennun, kaupan päällisenä tulee kaikki tietotaitomme ja tukemme koko koiran elämän ajaksi. Lisäksi vahva ystäväpiiri jonka kanssa voi jakaa kokemuksia ja tuntemuksia koiramaailmasta ja miksei muualtakin. Team Bounien on laajentunut myös ulkomaille, niin itään kuin länteen. Team Bounien kasvaa ja kehittyy koko ajan toimien rotujemme parhaaksi.

Tervetuloa osaksi tiimiämme!

Bounien-päivät

Pyrimme järjestämään kasvatinomistajillemme vähintään kerran vuodessa Bounien-päivät, toiveiden mukaan vaihtelevalla sisällöllä.

Koulutukset

Tuemme mahdollisuuksiemme mukaan kasvattiemme koulutusta ja järjestämmekin useamman kerran vuodessa näyttelykoulutuksia.

Kasvattajat

Olemme Erja Nieminen ja Eveliina Sinervo, äiti ja tytär.

Erja asuu Hikiällä ja Eve Lopella. Perheeseemme kuuluu vakituisesti 2 bolognesea, 1 tyttö ja yksi poika. Venäjänbolonkoja on kotona 4 tyttöä. Lisäksi taloa vahtii eläköitynyt näyttelytähtemme pyreneittenpaimenkoira Töpsy. Jokaisesta maalaistalosta pitää löytyä myös kissa, niinpä Evellä asustaa huomiotava rakastava Masi.

Olen ollut kiinnostunut koirista aina, mutta oman koiran saaminen kesti pitkään. Pääsin kuitenkin osalliseksi koira- ja näyttelytoimintaan serkkuni Arjan ja hänen Mira cockerspanielinsa kanssa. 10 vuotiaana parasta mitä saattoi toivoa, oli viettää kerran vuodessa koko viikonloppu messuhallissa koirien keskellä. Hieman vanhempana toimin myös kehäavustajana. Arjan kanssa tutkimme koirakirjoja ja kävimme näyttelyissä. Tuolloin näin ensimmäisen kerran kirjassa bolognesen kuvan ja olin myyty. Myöhemmin Arja sai Lillanor-kasvattajanimen (norwichinterrieri).

Ensimmäisen oman koirani sain pitkän suostuttelun jälkeen 14 vuotiaana. Rudi oli musta kääpiövillakoira uros, jonka kanssa haaveilin näyttelyurasta. Kävi kuitenkin toisin, kun Rudin toinen kives ei laskeutunut ja näyttelyunelma sai jäädä. Oli ollut vaikea saada edes yksi koira, toisesta ei tarvinnut silloin haaveilla.

Tapasin mieheni Arvon 1979 ja koirainnostus tarttui häneen. Viikonloput kuluivat näyttelyissä amerikancockerspanielien Ukon (Newcomer Ideal Scandal) ja Pipsan (Parisade Desiree) kanssa, ja voittojakin tuli sen verran että into säilyi.
Haaveilimme oman jenkki-kennelin perustamisesta. Varsinainen kennel-harrastuksemme alkoi, kun kävimme yhdessä kasvattajan peruskurssin 1983. Tarkoituksena oli aloittaa todenteolla kasvatustyö ja suunnittelimme pentuetta. Aina ei kuitenkaan käy niin kuin suunnitellaan ja molemmilla koirillamme todettiin silmissä varjostumat. Koirahaaveet saivat siirtyä taka-alalle ja siirryimme lasten kasvatukseen esikoisemme syntyessä 1985.

2001 pitkän harkinnan jälkeen meille muutti Milla-bouvier. Siinä elämäntilanteessa bouvier tuntui oikelta rodulta meille. Milla sopi vartioimaan juuri valmistunutta omakotitaloamme ja lapsia, sekä lapset olivat kasvaneet tarpeeksi isoiksi, jotta aikaa liikeni myös koiraharrastukselle.

Milla saapui perheeseemme keväällä 2001 ja kaikki olivat heti samaa mieltä, Milla oli jopa viisaampi kuin Ukko. Milla kantoi ruokakipon jalkojen juureen, kun sen mielestä se tarvitsi lisää täytettä ja tuntui että se ymmärsi ajatuksetkin. Milla oli tullessaan pieni ja pelokas, mutta siitä kasvoi iso ja rohkea vahtikoira.
Aloitin Millan kanssa tottelevaisuuskoulun jo pentuna ja se loisti kentällä. Lihapullakippo ohitettiin moneen kertaan silmiin katsoen, eikä edes mieli tehnyt lihapullia. Kun kotona näytettiin, kuinka hienosti Milla osaa, se syöksyi saman tien kipolle ja ahmi pullat poskeensa. Kuka nyt kotona lihapullat ohittaisi!! Ohjaajat sanoivat kentällä että yleensä se menee toisin päin, kotona kyllä osataan, mutta kentällä olisi kaikkea niin paljon kiinnostavampaa. Milla tiesi missä kannatti näyttää taitonsa!

Näyttelyt aloitettiin Millan kanssa 2002 ja ne menivät todella hyvin. Millan näyttelyt olivat minulle ensimmäisiä ja siitä syttyi sammumaton kipinä. Myös minun suuri kunnianhimo ja voitontahto auttoivat ylläpitämään kipinää. 2003 kävin juniorhandler kurssin, josta sain kokemusta ja taitoa jotka juurtuivat syvälle.

Milla kävi lonkka, kyynernivel ja silmä tutkimuksissa, ja kaikki oli A-luokkaa. Niimpä kesällä 2003 Milla astutettiin Mörrimöykyn Draculalla onnistuneesti ja elokuussa maailmaan putkahti 8 elävää bouvier-pentua. Pääsin ensimmäistä kertaa mukaan astutukseen ja synnytykseen. Milla oli suurenmoinen äiti pennuilleen.
Jo Millan ensimmäisiä pentuja suunitellessa käännyimme jalostustoimikunnan asiantuntemuksen puoleen urosta valitessa, jotta yhdistelmämme myös kehittäisi rotua. Valinta oli todella hyvä, ja jätimmekin pentueesta Lyylin meille (Bounien Clementine). Lyyli oli todella lupaava pieni ja suloinen narttu.

Valitettavasti Lyylillä tuli erittäin paha silmätulehdus ja toinen silmä jouduttiin poistamaan ennenkuin Lyylin näyttelyura ehti edes alkamaan. Lyyli pärjäsi yhdellä silmällä hyvin, mutta sillä oli hieman hahmottamis ongelmia ja se törmäili välillä tavaroihin. Kun myöhemmin myös Lyylin toinenkin silmä tulehtui ja myös sen poisto oli väistämätön, jouduimme vaikean päätöksen eteen. Yhdessä lääkäreiden kanssa tulimme siihen tulokseen, ettei Lyylin kokoinen koira pysty itseään vahingoittamatta elämään sokeana. Olin Lyylin vierellä sen viimeiseen hengenvetoon asti. Tilanne oli todella raskas, koska vasta 7 vuotta aikasemmin olin ollut saattamassa Lyylin maailmaan.

Helmikuussa 2009 täyttyi meidän äidin suuri unelma ja perheeseen muutti meidän ensimmäinen bolognese. Viivi haettiin Ruotsista Helsingborgista noin 40 vuotta sen jälkeen, kun äiti oli ensimmäisen kerran nähnyt bolognesen ja päättänyt sellaisen itselleen hankkia.

Saman vuoden syksynä lensin Budapestiin hakemaan omaa ensimmästä bolognesea, Rockya, joka oli jo Unkarissa niittänyt näyttelyvoittoja. Rocky oli 2 vuotta meille saapuessa. Samalta matkalta tarttui mukaan myös meidän “vahtikoira” Minni-bolognese.

2010 sain mahtavan tilaisuuden lähteä Tanskaan Longbody´s kenneliin kenneltytöksi ja handleriksi. Toimin cavalierien handlerina lähes joka viikonloppu näyttelyissä noin puoli vuotta, ja sain korvaamattoman kokemuksen handlerina toimimisesta. Palattuani Suomeen kävin kasvattajan peruskurssin, jotta voin tulla osalliseksi kenneliimme.

Tanskassa ollessani tutustuin myös Bicia´s – bolognesekennelin Ninnaan ja Suomeen saapui kanssani Dana-riiviö. Tanskassa ollessani tajusin kansainvälisten koirasuhteiden merkityksen ja olenkin tutustunut eri maiden bolognese-vaikuttajiin. Näiden kontaktien kautta saimme myös yhteydenoton Irlannista Vauboyen-kennelistä Anitalta ja 2011 kesällä kävimme hakemassa Pariisista minun nyrkkeilyjoukkueen vahvistuksen Tysonin.

Bolognese-vuosien aikana minullle on muodostunut vahvat mielipiteet rodun kehittämisestä ja halu parantaa sen hyvinvointia ja tulevaisuutta. Olen myös esittänyt kriittisiäkin mielipiteitä rodun tämänhetkisestä tilasta, jotka eivät ole aina miellyttäneet kaikkia. Tämän olen kuitenkin tehnyt aina rodun etua ajatellen.

Vain sellainen ihminen joka pentueillaan ja yhdistelmillään vie rotua eteenpäin voi kutsua itseään kasvattajaksi. Se että syntyy pentueita ei vielä tee kasvattajaa. Kasvattajalle historia on yhtä tärkeä kun tulevaisuus.