+

Lampurin pentuja luvassa

Hiphurraa! Meidän Iita on tiine ja kohta meillä toivottavasti pyörii pikku-Iitoja ja pikku-Harryja.

Vanhaenglanninlammaskoira pentue, toiveiden täyttymys. Kuvassa Iita on vielä nuori tyttö, nyt rouvaikäisenä yli 4 vuotias.

Silmätarkastuksessa käväisi bolognese kaunottaret Enkeli ja Daisy joilla kaikki oli kunnossa ja nyt odotellaan juoksujen alkua ja neidit astutetaan. Edelliset bolopennut meille syntyi viime kesänä niin nyt peukut pystyyn että suunnitelmat onnistuu.

+

R.I.P Rocky

Emme unohda sinua koskaan Rocky!

Hyviä ja huonoja uutisia!

Meidän venäjänbolonka H-pentue syntyi 12.4.19 2 black and tan ja 2 brown and tan väristä palleroa, 3 tyttöä ja poika, putkahti tunnin sisällä maailmaan ja äiti Helka hoitaa niitä antaumuksella.

Tallinnan Voittaja 19-näyttelyssä viikonloppuna menestys oli hienoa ja juuri 9kk täyttäneet Y-juniorimme saivat Juniori Voittaja-tittelit, V-pentueen 2vuotta täyttänyt Enkeli valioitui Viroon, Suomeen ja Sloveniaan sekä Dana-mummelimme sai tuomarilta suuret aplodit ja Veteraani Voittaja-tittelin. Roppi-koneemme Rocky II nappasi ROPn ja Tallinnan Voittaja-19 tittelin. Edellisenä päivänä Milan, samasta pentueesta Enkelin kanssa, valioitui Suomessa ollen ROP Kiteellä.

Koiraperheemme koki ikävän menetyksen vanhimman bolognesemme Rocky I menehtyessä auto-onnettomuudessa. Jotenkin musertava ajatus että Rocky joka rakasti autoja ja matkustamista niissä yli kaiken menehtyi rakastamansa kulkupelin uhrina.

Nyt jännittää…

Huomenna on Helkan tiineysröntgen ja saamme kurkattua tulevaisuuteen. Saako Helka ja Unto ihania pentuja ja kuinka monta. Toivottavasti huono pentu onnemme ei enää jatku.

Vanhaenglanninlammaskoira Iita sai mies seuraa ihanasta Harrysta ja toiveissamme elää nyt lampuripennut. Vielä on odotettava 3 viikkoa ennenkuin näemme onko vierailu tuottanut tulosta. Nyt elämme peukut ja varpaat ylhäällä.

Näyttelyrintamalla on ollut varsinaista ilotulitusta. Ensimmäisen kerran tänä vuonna esitetty bolognese -kasvattaja-ryhmämme sijoittui upeasti Turun Kansainvälisessä näyttelyssä BIS 4. Samassa näyttelyssä valioitui Daisy, U-pentueemme järjestyksessä toinen tyttö ollen VSP ja juuri 9kk vanha X-pentueemme Fanni voitti paras narttu kisassa kaksi kansainvälistä valiota!! ROP oli Rocky, varsinainen roppi-kone.

Y-pentueemme parivaljakko lopetti pentuaikansa Lahden Kansainvälisessä näyttelyssä ollen ROP ja VSP pennut upeilla arvosteluilla. Aikuisten ROP oli Topi (kuvassa), harvemmin kehissä pyörähtävä komistus, saaden myös sertin ja cacibin. Topi oli näyttelypäivänä muutamaa päivää vaille 2 vuotta että vielä ei valion arvo tipahtanut mutta ehkäpä seuraavan kerran. U-pentueen Lumo oli VSP ja sai cacibin muttei aika vielä riitä C.I.B anomukseen.

Venäjänbolonkoissa Ego on napsinut serttejä ja ROPpeja niin ettei muille tunnu jäävän mitään. Pikku-Ineksemme oli Lahdessa VSP upealla arvostelulla ja ei enää ole pieni vaan kohta nuortenluokassa.

Voi mikä murheen päivä

Hertta kävi tänään tiineysröntgenissä ja pahat epäilyksemme kävivät toteen. Meille ei tulekaan nyt bolognesen pentuja. Ilmeisesti se on ollut valeraskaana ja kun tulimme Liettuan näyttelymatkalta kotiin niin sen vatsa oli kadonnut kokonaan.

Liettuan reissu olikin erittäin antoisa ja kotiin tuomisina oli 7 uutta Liettuan Voittaja titteliä sekä 5 uutta valion arvoa joista yksi Nitan, Bounien Queen Bee, uusi CIB arvo joka odottaa nyt vielä vahvistamista. Liettuan keväinen ilma sai jo luulemaan että kevät on täällä kotonakin mutta nytkin tulee lunta taivaan täydeltä.

Edellisenä viikonloppuna venäjänbolonkamme Kismet ja Ines matkasivat Valko-Venäjällä ja tuomisina sieltä oli Valko-Venäjän valio ja juniori valion arvot sekä Latvian vastaavat kun tytöillä oli jo odottamassa sertit Latvian reissulta.

Kevättä odotellessa..

Hertta kasvattaa masua ja pentuja on luvassa loppukuusta!! Ihanaa!! Pennun kyselijöitä on kuitenkin niin paljon ettei uusia halukkaita voi tähän pentueeseen ottaa, nytkin on jo ylitarjontaa kodeista.

Helkakin on astutettu Untolla ja odotan innolla josko tämäkin tuottaisi tulosta. Bolonkoissa on se ihanuus että koskaan ei tiedä mitä värejä syntyy. Nythän molemmat vanhemmat on black and tan värisiä.

Lumon retki Tallinnan näyttelyyn tuotti tulosta. 2x ROP ja sertti sekä cacib. Uusi Ee Mva sekä samalla Baltian muotovalio sekä Suomen Muotovalio. Onnea uusille titteleille!

Kevään näyttelytkin alkaa pikkuhiljaa pyörimään ja maaliskuussa rupeaman aloittaa ulkomaat! Peukkuja pidetään kaikille osallistujille!

Viikonlopun Kaapelin pentunäyttely oli kasvattajan unelmaa..

Bologneseissa Y-pentueen Yoda esiintyi hienosti ja nappasi itselleen ROP sijoituksen ja siskonsa Usva oli VSP. Kova kisa parhaasta nartusta käytiin Usvan ja serkkunsa Fannin, X-pentueesta, kanssa.

Venäjänbolonkoissa esiintyi juuri 5kk täyttänyt hurmurimme Bono. Pienen väsyttämisen jälkeen herra käveli esimerkillisesti ja nappasi itselleen ROP sijoituksen. Pojalla on tulossa mahtava turkki mutta onneksi omistajansa selvästi on paneutunut kampaamiseen. VSP sijoituksen sai pieni sievä tyttönen joka on aivan isänsä, meidän BBn, näköinen. Loppukisoihin ei pennut jääneet, liian pitkä päivä olisi pikkuisille tullut.

Kotona Hertta on selvästi pentumahan kasvatus puuhissa. 4 viikkoa astutuksesta tulee vasta maanantaina ja minusta vatsa on jo selvästi havaittavissa, vai kuvittelenko vaan..

Milli-bolognese jonka piti tehdä juoksu joulukuussa ei saa sitä aikaiseksi joten pennutus suunnitelmia on vähän muuteltu. Tehköön juoksunsa rauhassa milloin haluaa, astutetaan joskus tulevaisuudessa.

Venäjänbolonka Helka kuitenkin alkoi juoksunsa, myöhässä sekin, ja viikonloppuna matkamme suuntautuu sulhasen luo. Helkan astutustahan siirrettiin aikataulu ongelmien vuoksi puolella vuodella ja nyt kaikki peukut pystyyn että suunnitelmat toteutuu..

Pahimpaan pentukuumeeseen sain ystäväni venäjänbolonka “Maissin” tänne odottamaan synnytystään, ehkä jo viikonloppuna saamme tuhisijoita pentulaatikkoon!

Hyvää alkanutta vuotta!

Ihanien talvipäivien ohjelmassa on ollut ulkoilua ja lumileikkejä. Onneksi pakkanen meni pyllylleen ja ulkoilua on voinut harrastaa.

Heti vuodenvaihteen jälkeen iskee krooninen pentukuume päälle ja koska meille ei nyt juuri pentuja ole suotu, saan onneksi hoidettavaksi kasvattimme pentueen joka syntyy lähiaikoina. Mikäli onni suosii niin meillekin saadaan pentueet kummastakin rodusta. Hertta, Bounien Jewel In The Rough, on astutettu ja Helka, Ilari-Cvet Vinny Vrch aloittelee juoksujaan. Nyt elämme peukut pystyssä!

Talven ja kevään näyttelykalenterikin alkaa selviämään pikkuhiljaa. Ensi sunnuntaina esiin marssii Kaapelitehtaalla 3 bolognesepentua ja 1 venäjänbolonka sekä Parkanossa esiintyy aikuisia molemmista roduista.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Matkamme Latvian Liepajaan onnistui yli odotusten. Mukanamme oli 4 venäjänbolonkaa ja 4 bolognesea, vauvasta mummeliin. Kaikki juniorimme sai juniori sertit ja vanhemmat normi sertit ja Dana mummeli veteraani sertin. Loppu kisoissa Dana shortlistattiin suuressa veteraaniryhmässä ja Nita sijoittui viidenneksi 9. ryhmässä ja Ego sijoittui ryhmässä kaksi kertaa kakkoseksi. Venäjänbolonka kasvattajaryhmämme myös sijoitettiin ryhmässä kolmanneksi. Kotiin tuomisina siis Nitan Lv ja Balt valio, BBn Lv valio ja Egon LvJ valio sekä muilla sertit odottamaan käyttöä. Pikkuinen Usva-babykin jaksoi koko reissun tosi hienosti ja sai hyvää harjoitusta. Kummipoikakin jaksoi meitä hurumummoja ja lupautui muulloinkin lähtemään mukaan. Hänestä olikin valtavasti apua kun aikataulu oli tosi tiukka ja kehät menivät päällekkäin ja lomittain.

Joulukuun puolivälissä olikin tämän vuoden viimeinen näyttelyrutistus Helsingin Messukeskuksessa. Bologneseilla oli kumpanakin päivänä italialainen tuomari. Molempina päivinä sijoituksemme olivat hyvät vaikka uroksissa voiton veikin Y-pentueemme isä Aquavit Piece of Puzzle. Onnea Pussen kotiväelle ja kasvattajalle! Nartuissa Voittaja´18 tittelin nappasi Pipsa, Y-pentueemme äitiyslomalta kehiin palannut kaunotar. Veteraaneissa koimme ihanan yllätyksen kun tittelien lisäksi Dana sekä Jedi saivat sijoitukset Pn2&3 ja Pu3&2, vanhoissa on potentiaalia edelleen, ja mikä into esiintyä. Molempina päivinä kasvattajaryhmämme oli ROP-kasvattaja ja sunnuntain tuomari Marco Marabotto piti meille oikein “puhuttelun” kuinka korkealaatuista kasvatustyötä ja ihania koiria meillä on. Tällä jaksaa taas eteenpäin pitkään.

Venäjänbolonkoissa olikin kumpanakin päivänä Bounien-koirien ilotulitusta. Kumpanakin päivänä ROP oli narttu ja Mussukan oli tyytyminen VSP sijoitukseen. Ensimmäisenä päivänä voiton vei tyttärensä Cindy ja seuraavana päivänä Cindyn tytär Ines 10kk vanhana, joka sai siis molemmat tittelit itselleen. Viikonlopun saldoon voi olla vain super tyytyväinen ja mikä ihaninta Juniori Voittaja-tittelin sai 4 eri junioriamme mikä kertoo mielestäni että olemme oikeilla jäljillä. ROP-kasvattaja oli Bounien kennel.

Voittaja´18 päivänä oli ilmoitettu myös bolopentuja kisaan ja voiton vei Y-pentueemme 5kk vanha Usva ja VSP oli Yoda-veljensä. KPn sai myös Fanny, X-pentueemme lupaava kaunotar.

Onnea ja kiitos kaikille mukana olleille, saamme olla ylpeitä teistä kaikista!

Uutiset 2018

Vuonna 2018 osallistumisemme näyttelyissä oli vähäisempää mutta ihmeeksemme sijoituksemme Vuoden Kasvattaja kisassa pääsi silti listoille. Pennutus puuhat ja koirien äitiyslomat välillä sekoittavat suunnitelmia ja näyttelyissä käymisiä. Alta voit lukea vuoden kohokohdat.

01.12.2018

Vanha kuva mutta kertoo paljon. Tyttökoirat on siirtäneet ulkoilun ikkunasta katseluksi ilmojen kylmettyä.

Ryhmämme matkustaa vielä ensi viikonloppuna ulkomaille näyttelyyn 8 koiran voimin ja sitten on Helsingin ja Suomen Voittaja näyttelyt Helsingin Messukeskuksessa. Tänä vuonna osallistumisemme näyttelyissä on ollut vähäisempää mutta ihmeeksemme sijoituksemme Vuoden Kasvattaja kisassa pääsi silti listoille. Pennutus puuhat ja koirien äitiyslomat välillä sekoittavat suunnitelmia ja näyttelyissä käymisiä.

Mukavaa Joulun odotuksen aikaa!

17.11.2018

Pentulaatikon venäjänbolonka asukit tuli ja meni, samoin vientiin valitsemamme bolognesen pennut. Buddy muutti Englantiin, Tommy Hollantiin ja Pilvi lähti Japaniin. Pilven kohdalla ero olikin mahdottoman vaikeaa kun tytteli kerkesi olemaan meillä niin kauan tiukkojen vientisäännösten vuoksi.

Pilven lähdön lohdutukseksi meille muutti pieni suloinen Gigi, bolognesetyttö, yhteistyönä syntyneestä pentueesta Bolocanis-kennelistä. Gigin isänä on meidän “Junnu”, Suomen ensimmäinen bolognese-hypokoira.

Näyttelyrintamalla on ollut pienempiä ja muutama isompi näyttely. Kasvattimme ovat edustaneet meitä loistavasti, kiitos kaikille handlereille ja omistajille. Isoimmista näyttelyistä Kaivarin Skkyn erikoisnäyttely ja nyt viime viikonloppuna Jyväskylän tuplanäyttelyt parhaiten mielessä. Kaivarin näyttelyssä tuomarina oli ruotsalainen tuomari Carina Johansson joka itse kasvattaa myös bologneseja ja hänen arvostelunsa jonka hän selitti jokaisesta koirasta olikin mukava kuulla. Samat ongelmat koiristamme hän bongasi kuin mitkä tiesimmekin eli kokoa saisi olla vähän lisää.

Jyväskylässä bologneseissa oli Q-sisarusten ilotulitusta kun molemmat päivät menivät Rockyn ROP ja Nitan VSP sijoituksin, nuori Topi oli hyvänä kakkosena ja saa cacibin kun Rocky on jo kansainvälinen muotovalio. Tuiskun oli nyt tyytyminen PU3 sijoitukseen. Dana-mummelille joka esiintyi nyt ensimmäistä kertaa 5,5 vuoteen kehässä tuli ROP veteraani sijoitus ja ensimmäisenä päivänä jopa PN2. Kaikki bologneset mitkä oli Jyväskylässä meillä esillä oli Danan jälkeläisiä jossain polvessa. Venäjänbolonkoissa sähläsin ilmoittautumisissa ja ensimmäisenä päivänä kehässä oli Ines ja Ego. Pikkuinen Ines joka oli ensimmäistä kertaa “oikeassa” kehässä yllätti kaikki ollen ensin ROP ja toisena päivänä VSP. Ego sai molempina päivina sertin ja toisena päivänä ROP oli mamman lellivauva BB. Ensimmäisenä päivänä pyreneittenpaimenkoiramme Töpsykin sai ROP ja NORD sertin. Kun meillä vielä oli mitä ihanin mökki paljuineen ja isäntä joka passasi saunat ja paljut valmiiksi ei voinut olla kuin super tyytyväinen koko viikonloppuun.

Kotiin tultuamme pääsimme astutus hommiin ja nyt toivomme venäjänbolonka pentuetta 8 viikon päähän. Mikäli kaikki pentusuunnitelmat toteutuvat onnistuneesti meillä pyörii myös bolognesen pentuja vuoden vaihteen jälkeen.



06.10.2018

Hertan kaunis tyttö “Enkeli” Bounien Victorious Vendetta jatkaa äitinsä jalanjäljissä. Neidillä jo LV LT EE BALT Juniori Muotovalio SIJVoittaja-18 LTJVoittaja-18 EEJVoittaja-18 LVJVoittaja-18 BALTJVoittaja-18 tittelit.

08.09.2018

Niin se taas syksy on tuloillaan. Elämä on selvästi liian kiireistä kun ei ehdi päivittää sivuja eikä nyppiä rikkaruohoja. Piha pukkaa pujoa ym. sitkeää rikkaruohoa jotka kestää ihmeen hyvin koirien menon ja meiningin, niitä ei edes rutikuiva kesä haittaa.

Pentulaatikko on saanut uudet asukkaat kun Nessi synnytti pienet ihanaiset, mustan pojan ja fawn värisen tytön. Molemmille pennuille on kodit. Harmittelen aina meidän bolonkapentueiden pienuutta mutta toivon todellakin että laatu korvaa määrän, nyt ainakin vielä vaikuttaa siltä.

Bolognesepojat X- ja Y-pentueesta on meillä kasvamassa ja odottavat muuttoa uusiin koteihinsa. Suunnitelmissa on pentuvaihdot niin saamme uutta verta Suomen pieneen geeniperimään. Toivottavasti pojat kehittyy toivottuun suuntaan.

14.07.2018

Erittäin kuuma ja kiva Bounien-päivä takana. Olipa mukava nähdä “omia pentuja” jotka ovat kasvaneet kunnon koiriksi, sekä tietysti omistajiaan. Värikirjo oli pääasiassa valkoinen, ruskealla ja mustalla terästettynä.

Kiitos kaikille jotka mahdollistivat kivan päivän!

Saimme myös hienoja uutisia kun Hertta kävi silmätarkastuksessa ja kaikki oli kunnossa. Meille siis mahdollisesti tulee syyspennut.

08.07.2018

Voi tätä onnea!

Kauan odotetut bolognese pentueemme näkivät päivänvalon. Nonni sai 2 poikaa ja tytön ja Pipsa-pippurimme 3 poikaa ja tytön. Kummankin synnytykset sujuivat pientä jumitusta lukuunottamatta hienosti. Pipsa, joka on kolmatta polvea huippusynnyttäjä linjaamme näytti että kyllä se periytyy ja nyt meillä on sitten Pipsan tyttö eli 4.polvi jo kasvamassa pentulaatikossa. Pentueet ovat jotain erityistä meille kun molemmissa on vanhempana O-sisarukset, eli pennut on serkuksia keskenään. Nyt on mielenkiintoista nähdä mitä periytyy ja näyttääkö nassikat samalta.

Niin paljon kun olenkin haaveillut omasta bolognesetytöstä, saan siirtää sitä taas tuonnemmaksi kun pikkutytöillemme on niin hyvät kodit tiedossa kasvattiemme kodeissa. Pojatkin on kaikki varattu ja monelle on pitänyt ilmoittaa ettei pentuja riitä.

Suunnitelmissa meillä on syksyksi/talveksi uusi bolopentue. Meille on suotu mahdollisuus käyttää huippukasvattiamme Herttaa (Bounien Jewel In The Rough) pentujen emäksi. Isäehdokaskin on jo sovittu ja seuraavaksi Hertta suuntaa terveystarkastukseen. Toivotaan että tämä suunnitelma onnistuu.

Bolonka puolella Nessi teki juoksunsa ja on nyt astutettu omalla uroksellamme. Pariskunnalla on jo yksi pentu “Wilde” joka asuu ja vaikuttaa Ruotsissa. Haluan uusia tämän yhdistelmän saadakseni Suomeenkin oman “Wilden” ja mahdollisesti tyttö-“Wilden”. Helkan astutus oli pakko siirtää puolella vuodella aikataulu ongelmien vuoksi.

Näyttelyrintamalla on ollutkin tänä kesänä hiljaisempaa. Ego-junnumme on edustanut hienosti Bounien nimeä ja isänsä BB kävi pokkaamassa ROPn ja sertin kuitaten täten Suomen muotovalion arvon. Loppukesästä mahdollisesti ehdimme muutamaan näyttelyyn pyörähtämään.

Ensi lauantaina vietämme perinteistä Bounien-päivää mukavien aktiviteettien parissa, Olympia hengessä tällä kertaa. Toivotaan ilmaksi pilvipoutaa niin emme läkähdy.

01.06.2018

Järkyttävää kuinka aika menee niin nopeasti. 2 kk sitten ehtinyt viimeksi päivittämään sivuja.

Näyttelyrintamalla koiriamme on käynyt Latviassa, Virossa, Venäjällä ja nyt viimeksi Liettuassa Suomen lisäksi. Tuloksia voi vilkaista Fb/Bounien.

Pentu-uutisia odottaa iso joukko ihmisiä ja bolognesen pentuja onkin luvassa jo Juhannuksena sekä heinäkuun alkupuoliskolla. Vihdoinkin myös Pipsa-pippurimme teki juoksun ja astutuksesta vaikuttaa tulevan myös tulosta. Pipsan veli pääsi myös astutushommiin ja siitä tuloksena onkin Tuiskun ja Nonnin kanssa Juhannuspennut. Nyt onkin tosi mielenkiintoista seurata mitä sisarukset jättää perimäänsä ja kuinka vahvasti kun molemmille tulee pentue.

Bolonkapentuetta pitää vielä odotella kun ensimmäinen juoksu tulikin nyt ihan aikatauluun sopimattomaan rakoon ja astutus siirtyy syksyyn. Vielä kuitenkin toivo elää jos Nessi tekisi juoksun sopivasti ja saisimme myös värikkäitä pentuja.

Vanhaenglanninlammaskoiramme Iitakin on päässyt rouvaikään ja suunnitelmissa onkin myös astuttaa Iita. Terveystarkastukset on tehty ja sulhoista on valikoitunut kaksi mahdollista kandidaattia joista vielä pitää valita se oikea. Ehkä meille tulee tänä vuonna myös lampurin pentuja.

Bella, pyreneittenmastiffimme on alkanut näyttämään vanhuuden merkkejä ja rouva on muuttunut hivenen jäykäksi ja varovaisemmaksi. Täytyy alkuviikosta varata sille aika eläinlääkäriin tutkimuksiin ettei vaan ole mitään kipuja.

02.04.2018

Pääsiäinen vietettiin Team Bounien kanssa perinteisesti Imatralla Saimaa Easter Show näyttelyn merkeissä. Nyt olikin kaksi isoa näyttelyä ja junnu poikamme Milan ja Topi oli ilmoitettu eri päiville ettei poitsut kisaisi turhaan toisiaan vastaan, mikä olikin hyvä juttu.

Ensimmäisenä näyttelypäivänä oli ihka ensimmäistä kertaa kehässä Milan ja handlerinsä Essi. Essi pikakurssitettiin ennen kehää ja tyttö vei koiransa upeasti kehässä saaden PU3 ja sertin. Onnea molemmille!

Toisena näyttelypäivänä Topi pääsi yllättämään vanhemmat valiouroksemme Lotan huippu handlauksessa ollen ROP. Olemme niin tyytyväisiä V-pentueeseemme, sanonta että “hyvää ei odota liian kauaa” pitää täydellisesti tässä pentueessa paikkansa. Onneksi jaksoimme odottaa ja odottaa, Hertan ja Junnun pentue on juuri sitä mitä toivoimmekin.

Täytyy toivoa että joskus tuleva Pipsan pentue on yhtä hieno kun sitäkin on nyt odotettu ja odotettu kuin kuuta nousevaa..

Kokonaisuutena pääsiäisen näyttely oli meille upeaa ilotulitusta. Bologneseissa perjantaina ROP oli Tuisku ja VSP Daisy. Lauantaina ROP oli siis Topi ja VSP taas Daisy saaden nyt myös Cacibin. Venäjänbolonkoissa molempina päivinä BB oli ROP.

Kasvattajaryhmämme esiintyi hienosti ollen ensin 6 parhaan joukossa ja seuraavana päivänä Best In Show 2 kasvattajaryhmä!!

26.03.2018

Käväisimme Tallinnassa ja mukanamme oli Rocky, Bounien Quicksilver, hakemassa serttiä ja siitä tulikin Viron ja Baltian muotovalio ja ROP. Pikkuinen Pilvi oli mukana hakemassa kokemusta ja se olikin aivan järkyttynyt ensin laivamatkasta ja sitten isosta kaikuvasta näyttelypaikasta. Pilvi kuitenkin sai EHn loistavalla arvostelulla, maininnalla että tarvitsee itseluottamusta. No, tästä on hyvä jatkaa..

Sillä välin kun Tallinnassa alkanut vatsatauti esti meitä osallistumasta näyttelyyn Lahdessa, Team Bounien hoiti hommat hienosti puolestamme.

Venäjänbolonkoissa Bounien Devil Wears Prada, kotoisasti Kismet, nappasi juuri 9kk täytettyään hienosti ROP tittelin itselleen ja sai ensimmäisen serttinsä.

Venäjänbolonkoja tuntuu olevan nykyään säännöllisesti kehissä enemmän kuin bologneseja, nytkin 9kpl.

Pikkuinen Egomme, Bounien Enormous Ego Of a Musketeer, pääsi taas harjoittelemaan pentuluokassa ja tuloksena hienosti VSP-pentu.

Bologneseissa vireessä oleva Tuiskumme nappasi taas ROPin ja junnuiässä oleva Daisy sai VSPn ja cacibin ja sertin kun olimme ilmoittaneet sen nuortenluokkaan.

Ryhmämme oli myös ROP kasvattaja mutta sijoittumisia ei tällä kertaa tullut…

Niin se vaan on ettei koskaan liikaa kiitä ryhmäämme, tässä se taas nähtiin, ryhmähenkemme on kultaakin kalliimpaa!

Kiitos kaikille, ootte huippuja!!

20.03.2018

Venäjänbolonka perheemme on kasvanut pikkuisella mustalla Ines tyttösella joka jäi kotiin Cindyn pentueesta ja vaalealla Malvalla joka muutti meille kodinvaihtajana Saksasta. Malva on syntyjään venäläinen mutta kerkesi asua Saksassa pentuajasta aikuiseksi. Malvalla on nyt edessään suomenkielen opiskelua ja turkin kasvatusta. Viikko on vierähtänyt ja päivä päivältä meillä menee paremmin. Tytteli on jo kotiutunut hienosti.

Bologneseissa odottelemme edelleen Pipsan juoksua. Meikäläiseltä menee nyt kyllä hermot täydellisesti kun tuntuu että joka puolella syntyy pentuja tai niiden syntymää odotetaan innolla, mutta ei vaan meillä.

Perinteiseksi jo muodostunut vuotuinen talviretkemme suuntautui tällä kertaa Enoon. Mukanamme oli 4 bolognesea ja 2 bolonkaa. Kummassakin rodussa saimme ROPin, bolonkoissa myös ROP pennun, Egon saadessa hurjan hienon arvostelun ja ollen super lupaava pentu. Bologneseissa VSP ja sertti tuli Daisylle, B. Undercover Angel. Päivän päätti Leon short-listaus kuuden parhaan joukkoon sekä BIS1 sijoitus kasvattaja ryhmällemme. Täytyy taas kiitellä ryhmämme ihmisiä jotka jaksavat pitää lemmikkinsä näyttelyturkkisena sekä kuljettaa koiriaan ympäri Suomen maata.

06.03.2018

Team Bounien pyörähti Liettuan Voittajassa. Tuliaisina kotiin oli bologneseista Voittajat-18 sekä junioreista että aikuisista, samoin myös valiot kaikille. Meillä oli kaksi sisarusparia mukana, vanhemmat Q-sisarukset sekä junioriluokkaamme olevat V-sisarukset. Nuoremmat pärjäsivät hienosti jopa valioitamme vastaan. Loppukisoissa sekä Rocky että kasvattajaryhmämme shortlistattiin, kasvis jopa joka päivä.

Venäjänbolonkoja edusti isä-poika pari. Pikkuinen Ego kilpaili pentuluokassa ollen joka päivä ROP-pentu. Isänsä BB esiintyi vain yhtenä päivänä ollen ROP ja Liettuan Voittaja ja viimeistellen muotovalion arvonsa Liettuasta.

Suurimpia sydämentykytyksiä aiheutti pyrtsimme Töpsy, jota kukaan meistä ei ollut esittänyt aikaisemmin. Pientä hyppelyä lukuunottamatta kaikki kuitenkin meni ilmeisesti ihan hyvin kun Töpsykin sai Voittaja-18 tittelin nimensä eteen kovassa seurassa. Töpsyllä on nyt 31 titteliä joista hienoimmat on tietysti ne Maailman Voittajat.

22.02.2018

Ihana talven aurinko. Pakkasta voisi olla hivenen vähemmän niin pikkukoirien tassuja ei palelisi niin nopeasti. Meillä koirat ei siis käytä pukuja eikä tossuja vaan ulkoillaan sen mukaan kuin kelit sallivat.

Venäjänbolonka pennut kasvavat ja ovat villiintyneet sopivasti niinkuin ikään kuuluukin. Cindy emo on jo kyllästynyt jälkikasvuunsa ja Dana-täti on päässyt hoitamaan riiviöitä. Dana on kuin partiopoika, aina valmis, kun on pentujen hoidosta kyse.

Bolognese Pipsan juoksun alkamista odotamme yhä. Pipsa on nyt pistänyt suunnitelmamme ihan uuteen järjestykseen eikä taida päästä pentulaatikosta koko kesänä kehiin. Täytyy vain toivoa että tässä tapauksessa “hyvää ei odota liian kauaa” pitää paikkansa. Pentuja on siis tulossa, joskus…

Näyttelykautemme pyörähti bolognesejen osalta käyntiin Turusta Daisyn, B. Undercover Angel, saadessa 14 kk ikäisenä luokkavoiton, sertin ja PN3 sijoituksen heti valioiden perään. Parkanossa ROPin nappasi ja valioitui pikkuinen Nitamme, B. Queen Bee. Veljensä joka myös hakee viimeistä serttiä joutui tyytymään paljaaseen ERIin liian hoikan olemuksensa vuoksi. Millähän saisi nuo pojan klopit syömään juoksujen aikana? Kasvattajaryhmämme esiintyi ihka uudella kokoonpanolla ollen BIS 3.

Venäjänbolonka Vili, B. Direct Action, 8kk oli Lahden pentunäyttelyssä ROP-pentu. Vilin upea black and tan väritys ja pään malli saa sydämeni sulamaan aina uudestaan ja uudestaan. Onnea Vili ja kotijoukot!

17.01.2018

Vuosi on pyörähtänyt hienosti käyntiin.

Pikkuinen bolognese tyttömme “Enkeli”, Bounien Victorious Vendetta, lähti Slovenian Voittajaan juuri 9kk täytettyään ja kotiin tuomisina olikin hienosti Slovenian Juniori Voittaja titteli ja Slovenian Juniori muotovalioon oikeuttava sertti. Onnea Enkelille ja kotiväelleen hienosti menneestä reissusta.

Pentulaatikolle saatiin kaksi pikkutyttöä tuhisemaan kun “Cindy”, Lt Jmva RigaJW-17 Bounien Catching Fire, synnytti keisarinleikkauksella mustan ja ruskean pikkuisen venäjänbolonka prinsessan. Isänä prinsessoilla on musta upea “Risto”, Lt Jmva He JW-16 JV-16 LtJV-17 Tsvet Hibin Rozmarin. Pennuille on jo kodit valmiina.

Näyttelyrintamalla Suomen näyttelyt pyörähti käyntiin pentunäyttelyn merkeissä kun venäjänbolonkat “Ego”, Bounien Enormous Ego of a Musketeer, 5kk ja “Kismet”, Bounien Devil Wears Prada, 7kk, edustivat kenneliämme Kaapelitehtaalla. Eikä huonosti edustaneetkaan kun Kismet nappasi ROP ruusukkeen ja Ego VSPn.

Edelleen odotamme Pipsan juoksun alkua että kevääksi suunnitellut bolognese pennut saisivat alkunsa. Pipsa tuntuu pitävän meitä jännityksessä.

Uutiset 2017

18.12.2017

Uskomatonta mutta totta! Tuisku, B. One In The Eye, nappasi Ruotsin Voittajanäyttelystä ROPin, Voittaja tittelin sekä valionarvon! B. Quicksilver oli PU2 ja sai vara-cacibin joka muuttuu oikeaksi kun Tuiskulle on jo anottu C.I.B.

Tytöillä meni myös hienosti Hertan ollessa PN2 ja saaden valionarvon, Pipsa oli PN3 ja juniorimme Lumo PN4 ja luokkavoittajana sai myös Ruotsin Juniori Voittaja tittelin. Kasvattajan unelmapäätös vuodelle ed. viikonloppuun yhdistettynä kun saimme myös ROP-kasvattaja maininnan hienolla arvostelulla.

Kotiin tullessa huomasi kolmen päivän poissaololla että bolognese “kakaramme” on oppineet karkaamaan pentuaitauksesta ja Cindyn vatsa oli kasvanut jo huomattavasti. Odotamme siis innolla Venäjän bolonka pentuetta tammikuulle.

Nyt rauhoitumme Joulun viettoon ja pieneen talvilepoon.

13.12.2017

Helsingin suuret koiranäyttelyt on onnellisesti takana. Raskas kolme päivää niin koirille kuin ihmisillekin.

Meillä oli edustettuna useampi bolognese sekä venäjänbolonka Leo että pitkäkarvainen pyreneittenpaimenkoira Töpsy.

Juniori tyttömme esiintyivät loistavasti ja joka päivä kahdesta sisaresta jompikumpi sai Junior Voittaja tittelin. Onnea tytöille ja omistajille!

Bologneseissa Tuisku sai Helsingin Voittaja ja Voittaja tittelin ollen paras uros 2 keskimmäisenä päivänä. Nuori Rocky oli tasaisesti PU4 jokaisena päivänä ja sen turkinvaihtoikä taitaa verottaa hiukan poitsun tuloksia. Nartuissa yllätti meidät pikkuinen Nitamme joka sai PN2 ja sertin sunnuntaina. Pipsa oli tasaisesti kärkisijoilla PN2 ja PN3. Muutkin tytöt edustivat hienosti Bounien nimeä.

Venäjänbolonka Leo (mamman “Mussukka”) ei jättänyt arvailujen varaan kuka on komea ja esiintyy kuin kuningas. Leo nappasi kaikkina päivinä ROP-voiton ja tittelin itselleen. En voi kuin ihmetellä tuota koiraa, se kiertää kehää katsellen ympärilleen ja tuntuu nauttivan suunnattomasti esiintymisestään.

Töpsymme joutui antamaan tilaa ensimmäisinä päivinä kasvattajansa nuoremmille ollen PU2 ja PU3 ja sunnuntaina PU2 kasvattajansa vanhemman huippu-uroksen viedessä voiton.

Kaiken kaikkiaan voimme olla äärettömän tyytyväisiä koko viikonlopun tuloksista. Oli todella mukavaa tavata muita kasvattajia ja olla mukana näin suuressa tapahtumassa.

Kotona bolognese WDS-pennut täyttivät 4 viikkoa ja pentujen perheet ovat päässeet tutustumaan uusiin perheenjäseniinsä. Aika tuntuu kiitävän siivillä ja kohta nämäkin pallerot muuttavat omiin rakastaviin koteihin. Kaksi pennuista muuttaa kotiin missä on jo ollut bolognese eli rotu on tuttu ja rakastettu.

Venäjänbolonka pentuja vaikuttaisi olevan tulossa kun Cindyn masu on alkanut kasvamaan lupaavasti vaikka päiviä on vielä aika vähän. Odotamme innolla mitä sieltä putkahtaa..

06.12.2017

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Meillä jännitetään onnistuiko kauniin Cindymme ja ihanan Riston astutus. Jospa saisimme venäjän bolonka vauveleita heti alkuvuodesta..

29.11.2017

W-pennut täyttävät pian kolme viikkoa. Milli äiti on osoittanut upeaa paneutumista lastenhoitoon. Pennut on hiljaisia ja tyytyväisiä, mahat täynnä maitoa.

Näyttely rintamalla alkaa olla vuosi lopuillaan, pari pientä rupeamaa vielä. Helsingissä on 3 suurta kansainvälistä näyttelyä jotka keräävät varmasti osallistujia paljon, myös ulkomailta.

Toivomme kaikille onnea kehiin!

13.11.2017

Bolognese pentumme syntyivät samana päivänä perjantaina kun Hertta edusti meitä hienosti Maailman Voittajassa.

Milli pyöräytti parissa tunnissa 3 poikaa ja yhden tytön. Pennut ja emo voivat hyvin.

Hertta oli Maailman Voittajassa hienosti valioluokan 3. Onnea Hertta ja Lotta, edustatte koko Suomea hienosti!

07.11.2017

Kasvattimme Hertta matkaa Maailman Voittaja kisaan ja pidämme kaikki peukkuja Hertalle ja Lotalle. Bologneseja on ilmoitettu kisaan yli 70!!

Millin ja Rafan pentue syntyy viikon sisällä ja pakko oli käydä kurkkaamassa etukäteen montako on tulossa. Odotamme neljää bolognese pentua syntyväksi jos kaikki menee hyvin. Pentujen sukutaulun löytää täältä https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx…

Venäjänbolonka rintamalla on suunnitteilla Cindylle pentue alkuvuoteen.

31.10.2017

Viime viikonloppuna käväisin naapurimaassamme hakemassa uutta verta kasvatustyöhömme. Meille muutti kaksi ihanaa Venäjänbolonka pentua, Sanni ja Muppe.

Samaan aikaan ryhmä kasvattiemme omistajia matkasi Liettuan Kaunasiin ja tuliaisina heillä olikin kivoja sijoituksia kisasta. Kasvattaja ryhmämme sai molempina päivinä sijoitukset BIS kehässä, ensin viides ja sunnuntaina 3. Serttien ja junnuserttien lisäksi oli ryhmäsijoituksina lauantaina BBn toinen sija ja sunnuntaina sisarensa Cindyn ryhmävoitto.

Myös Suomessa ehti pentumme “Enkeli” eli B. Victorious Vendetta ensi kertaa kehään Lahdessa ollen ROP pentu. Onnea kaikille viikonlopun menestyneille ja iso kiitos kaikille!

23.10.2017

Järkyttävää, viimeksi olen päässyt päivittämään uutisia heinäkuussa!!

Kesän ja syksyn aikana on kasvattimme saaneet hienosti menestystä ja olemme saaneet innostuneeseen näyttelyissä kiertäjien ryhmään uusia ihmisiä mukaan. Syksyn Bounien-päivillä oli mukava tunnelma ja innostuneita harrastajia, niin näyttely-treeneissä kuin muilla harjoituskentilläkin. 

Viimeisimmästä venäjänbolonka pentueesta on jäljellä sydämenmurskaaja Ego. Ego on lupaava nuorimies jolle toivomme turkinhoidosta kiinnostunutta kotia.

Bolognese rintamalla odotamme Millin ja Rafan pentuja syntyväksi marraskuun puoliväliin. Millin vyötärö on jo lupaavasti kadonnut.

21.07.2017

Tänä kesänä olemme käyneet tavallista vähemmän näyttelyissä mutta menestys on ollut sitäkin hienompaa.

Hyvinkäällä kasvattajaryhmämme sai taas sijoituksen, olimme BIS 3 ryhmä. ROPin otti Bounien Quicksilver ja VSP oli Hertta joka on palannut äitiyslomaltaan kehiin. Hyvänä kakkosena Pipsa-pippurimme.


Mahtava päivä kaiken kaikkiaan kun samaan aikaan syntyi 3.polvi omaan kasvattaja sukuumme.

04.07.2017

Heinäkuu on pyörähtänyt huomaamatta käyntiin pentulaatikon asukkeja ihmetellessä.

Venäjänbolonka pentueemme Leo&Helka syntyi sopivasti aamuyöstä 17.6 joten ehdin vielä Kotkan näyttelyyn Tuiskun kanssa. Tuisku nappasikin mukavasti ROPin ja cacibin. Serttiähän ei Tuisku enää saanut ottaa vastaan kun edellisenä viikonloppuna valioitui Lammilla.

R-pentueemme on jo kotiutunut hienosti omiin koteihinsa pikku Pilveä lukuunottamatta. Pilvi odottelee rokotuksensa ja paperinsa kuntoon ennen uuteen kotimaahansa matkustamista.

12.06.2017

Meidän pieni illopillerimme odottaa edelleen sopivaa kotia. Poitsu on nimeltään Bounien View From The Top ja nyt luovutusiässä. Sisarukset muuttivat viime viikon aikana omiin koteihinsa.

Näyttelyrintamalla on reissattu Moletaissa Baltian Voittaja -näyttelyssä, Lestijärvellä ja nyt viimeksi Hämeenlinnassa.

Kotona on ollut niin paljon puuhaa pentujen kanssa että sivujen päivitys on jäänyt vähemmälle. Piakkoin odotamme bolonkapentueen syntymää ja toivomme tietysti kesäisiä ilmoja. 

02.05.2017

U-pentueen tytöistä Daisy ja Lumo on käynyt kokeilemassa pentunäyttelyssä. Daisy testasi Helsingin Messukeskuksessa heti 5 kk täytettyään siipiään ja tuloksena oli ROP-pentu.

Hyvinkään pentunäyttelyssä olikin sitten seurana Lumo-siskokin ja molemmat saivat KPn ja kilpailuluokassa vei voiton jo konkariksi muotoutunut Daisy Lumon ollessa kakkonen. Daisy valittiin taas ROP-pennuksi. Molemmat saivat todella hyvät arvostelut, joten tuosta on hyvä jatkaa näyttelyharjoituksia kunhan hampaat kasvavat neitien suihin. Messukeskuksen “isojen” näyttelyssä Rocky oli ROP ja vei taas sertin Tuiskun nenän alta. Meidän tyttöjen kauneus ei purrut tällä kertaa tuomariin. Erinomaista kyllä saatiin mutta loppusijoitukset ei päätä huimannut. Kasvattajaryhmämme yllätti iloisesti saaden Best In Show 4-sijoituksen.

Bolonkoista pääsi mukaan tällä kertaa Leo, poikansa jäädessä kotiin huilaamaan. Tuloksena ROP-voitto mutta loppukisassa ei venäjän bolonkaa arvostettu. Tuntuu usein ettei tuomareilla ole koko rodusta vielä oikein tietoa, eli rotuyhdistykselle on hommia. 

21.04.2017

Pennut kasvaa hurjaa vauhtia, kohta kolme viikkoa täynnä ja rauhaiselo alkaa pikku hiljaa vaihtumaan toisenlaiseksi elämäksi. Yksi poikapentu etsii näyttelyistä tai ainakin turkinhoidosta kiinnostunuttta kotia.

BB ja Fiina pääsivät Imatralla kokeilemaan kehäkäyttäytymistä ja onneksi en nähnyt miten Fiina oli käyttäytynyt. Bolonkatytöillä tuntuu olevan luonnetta ja itsepäisyyttä vaikka muille jakaa. Kun ei huvita kävely niin ei kävellä! BB esiintyi hienosti ja tuloksena rodun ainoa SA ja siten ROP.

Pipsa ja Tuisku metsästävät nyt 2 vuotta täytettyään viimeisiä serttejä. Toivotaan ettei mene kovin montaa kuukautta, valioluokassa olisi mukavampi esiintyä kuin avoimessa.

Bolonkapentuja on toivottavasti luvassa. Helka on astutettu ja muutaman viikon päästä saadaan tietää onko jotain tulossa.

06.04.2017

Hertta ja Junnu saivat kuusi pentua!! Meidän määrällisesti isoin bolognese pentue syntyi reipasta tahtia ja yllätti meidät iloisesti suuruudellaan. Pennut on hyvin saman näköisiä keskenään ja onneksi on värikoodit laitettu että pienokaiset erottaa toisistaan. Näyttelykoti olisi hakusessa yhdelle pennuista, muille tuntuu koti löytyneen. 

02.04.2017

Kiitos vielä kerran kaikille kasvattiemme omistajille ja kodeille eikä vähiten handleri “tytöille ja pojillemme”. Vuosi 2016 oli aivan huikea ja nyt kunniamaininnat myös Bolognese ryn osalta on jaettu ja meille ropsahti uskomaton määrä ruusukkeita.

Bounien sai kumartaa Vuoden kasvattaja sekä paras näyttelykoira 1 ja 2 tittelit sekä nartuissa että uroksissa Hertan ollessa ylivoimainen voittaja. VSP-uroksissa olikin kovempi kisa kun Tuisku voitti Pyryn vain yhdellä pisteellä.

Nyt jännäämme Hertan synnytystä ja toivomme että kaikki menee hyvin. Millin astutus siirtyi syksyyn joten bolognese pentuja on tulossa tänä vuonna vain nämä nyt syntyvät, ja niille tuntuu löytyneet jo omat kodit, riippuen tietysti syntyvien pentujen sukupuolijakaumasta.

Kevättä kohti mennään…  

08.03.2017

Hiphurraa! ..ja hyvää Naistenpäivää!

Hertta on kantavana! Pentuja on siis aprillipäivän jälkeen odotettavissa ja yhdistelmämme on monen vuoden odottelun tulos.

Viikonlopun talviloma retkemme suuntautui Tornion näyttelyyn ja tuliaisina olikin mahtava Best In Show -kasvattaja tulos. Inna, Bounien Intuition Of Naples, käväisi pitkästä aikaa kehässä saaden ROP tuloksen ja super-junnumme Rockyn, Bounien Quicksilver, oli tyytyminen VSP sijoitukseen. Pipsa ja Tuisku sijoittuivat hienosti toiseksi ja pikkuinen Milli 9kk, aloitti näyttelynsä saaden erinomaisen ja luokkavoiton. 

Iita-lampurimme yllätti meidät täysin arvostelullaan kun tuomari ilmoitti sen olevan uros!! Luulisi tuomareiden koittavan onko uroksilla kivekset tai ainakin kehäsihteerien kertovan että kyseessä on narttuluokka kun tuomari sanelee arvosteluaan. Olen edelleen täysin äimistynyt moisesta toiminnasta!

18.02.2017

Auringon paiste saa kroonisen pentukuumeen nousemaan! Nyt täytyy vaan malttaa mielensä ja jaksaa odottaa pari viikkoa että päästään ultraan ja tiedetään saadaanko Hertan ja Junnun pentuja aprillipäivän tietämissä.

Kevään ja kesän näyttelykalenteria suunnitellessa iskee epätoivo kun olisi niin monta paikkaa mihin olisi kiva mennä mutta lottovoitto olisi suotava saada ennen sitä. Bolonkoista meillä taitaa kiertää vain nuoriso ja bologneseista on vielä auki ryhmämme ennenkuin selviää jääkö Hertta äitiyslomalle.

02.02.2017

Tänään on astutettu huippunarttumme Hertta-bolognese, C.I.B FI EE DK LV RU MVA RKFV LTJV-15 TLNJW-15 LVV-15 RIGAW-15 EUV-16 BENELUXV-16 BEV-16 PMV-16 Bounien Jewel In The Rough ja Venäjän tuontimme, hypokoiraksi koulutettava Junnu, Ellegiua Budd Mike Tyson Junior. Molemmilla tarkastuksessa polvet 0/0 ja silmät terveet. Kivaa odottamista keväälle.

Leo, Zvezdnyi Triumf Dorofey, on saanut toistamiseen Vuoden Bolonka-tittelin ja pikkuinen Maissimme, Bounien Amore Borealis Ariel, Vuoden-16 Juniori tittelin. Maissi oli myös mukana terveystarkastuksissa tuloksella polvet 0/0 ja silmät terveet.

25.01.2017

Viimeinenkin U-tytöistämme muutti uuteen kotiinsa ja Helmi-pentu 4kk, jäi kotiin yksin kiusaamaan Danaa. Tosin tuntuu että Dana nauttii yhtä paljon kuin Helmikin riehumisesta ja juoksemisesta.

Turun näyttelyssä BB ja Cindy esiintyivät ensimmäistä kertaa kehässä ja pentuluokan ROP ja VSP sieltä tuli hienoilla arvosteluilla. Pikku-Rocky, joka on jo 12kk, sai ensimmäisen serttinsä ja oli hienosti ROP. Meillä kaikilla oli oikein mukava näyttelypäivä vaikka aikainen aamuherätys ja iltamyöhään kestänyt reissu estikin aurinkoisesta päivästä nauttimisen.

Lampurimme Iita kävi lonkka, kyynernivel ja polvitutkimuksissa. Tuloksena B/B ja 2x 0/0. Iitan tulokset on riittävän hyvät jalostukseen. Jos silmätkin on vielä kunnossa niin ehkä tulevaisuudessa jonain päivänä meillä pyörii pikku-lampureita. 

13.01.2017

Perjantai ja 13. päivä voi olla myös onnen päivä. Tyttökvartettimme täyttää 8 viikkoa tänään ja on luovutusvalmiina. Tytöistä ensimmäinen, Cara, muutti jo aamusta omaan kotiinsa ja toiset seuraa huomenna perässä.

Pentue on ollut todella tasainen ja olen erittäin tyytyväinen yhdistelmäämme joka on Peltsi-isän ensimmäinen pentue. Tosin Muron ensimmäinenkin pentue oli todella hyvä, siitähän on meidän molemmat juniori Maailman voittajamme.

08.01.2017

Vuosi alkoikin meillä nyt eri merkeissä kun Eveliina meni naimisiin ja vaihtoi nimeä. Onnea Eve ja Niko! Kasvattajana on siis nyt Erja Nieminen ja Eveliina Sinervo, samat vanhat naamat kuitekin..

T-pojat on osittain muuttaneet ja U-tytöt alkavat muuton ensi viikonloppuna.

Laskeudumme muutaman viikon talviuneen ja Turun näyttelyyn heräämme.

Uutiset 2016

Mukavaa ja paukutonta vuoden vaihdetta ja Hyvää Uutta Vuotta 2017!

Meillä Bounielaisilla on ollut tämä vuosi 2016 jotain niin uskomatonta ilotulitusta näyttelyrintamalla että tuskin koskaan voi enää tulla samanlaista vuotta. Saavutimme kaikki tavoitteemme jo alkuvuonna ja silti ryhmäläisemme jaksoivat käydä ja edustaa koko vuoden uskomattomalla voimalla. Tuhannesti kiitoksia kaikille koiriemme omistajille ja sijoituskodeille sekä tietysti kasvattajaryhmäläisillemme, ilman teitä mikään ei olisi mahdollista.

Olemme saaneet tänäkin vuonna monta ihanaa perhettä teamiimme ja heti alkuvuodesta lähtee T-ja U-pennut omiin koteihinsa. Toivomme tietysti näistäkin pennuista joitakin näkevämme pyörähtämässä kehissä.

Ensi vuoden pentusuunnitelmiin kuuluu Hertan ja Millin pennutus sekä bolonkapentuekin on suunnitelmissa. Näyttelykehiin astuu bolonkoista BB ja Cindy ja bologneseista jatkaa toivottavasti pikku-Rocky voittokulkuaan ja ensidebyytin tulee tekemään Milli II.

Jos on hienoja tuloksia niin on myös huonoja uutisia. Maissi-bolonka ei tule näillä näkymin enää astumaan kehiin murtuneen ranteen ja siitä johtuvan vinon askelluksensa vuoksi. Onneksi bolonkan rakenne on niin kevyt ettei jalkavamma pääse kovasti haittaamaan sen elämää.

Uusi vuosi tuo uusia tuulia ja pieniä muutoksia ryhmässämmekin, katsotaan mitä vuosi 2017 saa aikaan!

18.12.2016

Viime viikonlopun Helsingin Messukeskuksen näyttelyissä Pikku-Rocky (Bounien Quicksilver) odotetusti voitti sekä Helsingin Juniori Voittaja että Juniori Voittaja-16 tittelit ollen PU 2 ja 3. Tuisku (Bounien One In The Eye) PU 3 ja 2 parhaina suomalaisina uroksina. Venla ja Hertta sunnuntaina PN 3 ja 4 ruotsalaisten viedessä kärkisijat. Musta vahvistuksemme Leo jäi nyt näyttelytauolle ansiokkaan vuoden päätteeksi voittaen Helsingin Voittaja ja Voittaja-16 tittelit.

Bounien koirat olivat kumpanakin päivänä kovatasoisten länsinaapurimme bolojen lisäksi ainoat jotka tuomareiden mielestä ansaitsivat sertin arvoisen, sunnuntaina yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Kennelliiton myöntämä korkein huomionosoitus ansioituneesta kasvatustyöstä kasvattajalle eli Vuolasvirta-palkinto myönnettiin Kennel Bounienille lauantaina 10.12.2016. Kiitos kasvattiemme omistajille ja kaikille muille jotka ovat mahdollistaneet tämän korkealle arvostetun saavutuksen!

T-pennut ovat nyt 5 viikkoa vanhoja ja pojista on kehkeytynyt oikeita sydänten murskaajia. U-tytöt täyttivät juuri 4 viikkoa ja meno pentulaatikossa kiihtyy. Sijoitusnarttu on näillä näkymin vielä vailla kotia.

27.11.2016

T-pojat avasivat silmänsä viime viikolla ja pulskistuvat Lumo-äidin hyvässä huomassa. (Kuvassa “Onni”)

U-tytöt täyttivät viikon. Ne syövät ja nukkuvat kaiket päivät. Muro-äitiä alkaa välillä tympäistä moinen toimettomuus ja se lähtee ulos tuulettumaan!

Bolognese-päivä vietetiin eilen Loimaalla, osallistujia oli mukava määrä ja ohjelma kiinnostavaa.

Joulun alla on vielä pari näyttelyä johon osallistumme. Koiriamme on kuitenkin ilmoitettu vain vähimmäismäärä korkean ilmoittautumishinnan vuoksi. 

21.11.2016

Uskomatonta mutta totta!

Meille syntyi 4 tyttöpentua perjantaina. Viikonloppu on mennyt totutellessa ajatukseen. Kaikki pikkuiset ja Muro-emo voivat hyvin!

14.11.2016

Bolognesepäivä on 26.11 Loimaalla. Lisätietoa Bolognesery.fi

Kaikki kiinnostuneet mukaan tutustumaan ihanaan rotuun!

14.11.2016

Viime viikonlopun Baltian Voittaja on onnellisesti ohi ja 9kk vanha Bounien Quicksilver nappasi taas vanhempien edestä ROP-voiton. Pikku-Rocky on nyt Balt JV-16 DK JW-16 ja DK V-16, on siinä pikkumiehellä titteleitä!

Isompi Rocky, Gyöngyösi Pelyhes Rob Roy sai veteraani tittelin ja Pipsa ja Into saivat tuomisiksi normitittelit. Mustat vahvistuksemme Töpsy ja Leo olivat myös rotunsa parhaat ja saivat näin myös tittelit.

Meille muutti pieni bologneseneiti Amore Borealis Bow Chicka Bounien, ikää 8 viikkoa, sijoitukseen yhteistyökennelistämme. Helmin isänä on Bounien Prince Charming.

T-pojat kasvavat hurjaa vauhtia ja nyt jännitämme Muron tulevaa pentuetta.

10.11.2016

Bounien oli Tanskan Voittajassa BIS4 kasvattaja hurjasta 45 ryhmän joukosta.

Lumo ja Tyson saivat 3 komeaa poikaa, T-pojat. Ensimmäinen syksyn bolognesepentueemme syntyi siis tänään. 

Kotiin tuomisina meillä oli 10 uutta titteliä, Tanskan Juniori Voittaja,
3 xTanskan Voittaja, Pohjoismaiden Voittaja x3 ja 3x uusi valio. Matka oli muutenkin erittäin onnistunut, kiitos mukana olleille!

01.11.2016

Milli, Bounien Million Dollar Baby, valioitui Lahdessa 2 vuoden ja 2 viikon iässä. Onnea Milli ja huoltojoukot!

Muro ja Peltsi, Amore Borealis Super Star saavat pentuja vielä marraskuun aikana. Pentuvatsa kasvaa kovaa vauhtia.

24.10.2016

Nonni-riiviö muutti omaan kotiinsa, meillä on nyt niin hiljaista.

Lumon vatsa kasvaa hurjaa vauhtia!

Pentukuume on ilmeisesti vallannut ihmiset. puheluista ja yhteydenotoista päätellen.

Team Bounien valmistautuu Tanskan retkeen!

Vihdoinkin sain C.I.E ja C.I.B hakeukset lähtemään, vain ulkomaan valiohakemukset odottavat vuoroaan, kohta on vuosi-16 hoidettu kuntoon ja voi alkaa talvilevolle.

13.10.2016

Tiineysultra vahvisti: bolognesen pentuja tulossa marraskuussa!

09.10.2016

Justiina, nykyään Nonni, on löytänyt sijoituskodin tutusta kasvattimme perheestä. Team Bounien ei siis saanutkaan uusia jäseniä joukkoonsa kun perhe on jo tuttu entuudestaan.

Lumon tiineysröntgen on tulevana torstaina jolloin saamme varmuuden pentusista.

Bolonkasisarukset BB ja Cindy ovat tulleet hampaanvaihto ikään ja hampaisto on hyvin harvaa. Pidetään peukkuja että purennat asettuvat kohdalleen ja ipanat pääsevät kokeilemaan onneaan pentunäyttelyihin.

Bellan pentu Bounien Algo Me Gusta de Ti, kotoisasti Justiina, sai Tuuloksen näyttelyssä upean arvostelun kera erinomaisen, sertin ja oli PN2! Onnea!

Bellan pentujen koteja miettiessämme meille oli tärkeintä että pennut saavat pyreneittenmastiffeille sopivat kodit, joissa saavat toimia luonteenomaisesti. Lisäbonuksena on nyt tullut nämä kiinnostukset näyttelyihin (ja menestyksetkin) mistä olemme tietysti iloisia!
Syksy on selvästi saapunut kun näyttelyt on tauolla ja lenkki-ilmat on kylmenneet.

Team Bounien kokoontuu ensi lauantaina Bounien-päivään vaihtamaan kuulumisia! Kaikki mukaan!

17.09.2016

Pikku Justiina on kasvanut ja kehittynyt hienosti. Ikää neidillä kohta 3 viikkoa ja sijoituskoti hakusessa.

Näyttelyrintamalla viime viikonloppu oli meille huikea!

Porvoossa bologneseissa Hertta taas ROP ja Rockyn poika VSP.

Bolonkoissa mussukkani Leo ROP ja ryhmä IX kilpailussa, johon emme olisi millään viitsineet mennä, sijoitus 3. Kiitos Niina että viitsit lähteä kisaamaan. Leo on tiettävästi ensimmäinen ryhmässä sijoitettu venäjänbolonka Suomen maassa. 

Pyreneitten mastiffien erikoisnäyttelyssä jossa 24 ilmoitettua junioria, Luna, Bounien Amore De Su Vida, Junior VSP.

Ruotsissa Wilde, Bounien Born To Be Wild, taas ROP-pentu. Wilde on osallistunut 4 näyttelyyn ollen 3x ROP ja 1x VSP pentu. Odotamme jännittyneenä mitä korkeatasoisessa bolonkamaassa Wildelle käy jatkossa.

Terveiset tuli myös Irlannista Icalta, Bounien Gents Prefer Blondes de Vauboyen, joka oli käväissyt Luxenburgissa ollen ROP ja saaden valion arvon.

Menestyksemme on ollut hurjan hienoa koko vuoden. Kunpa loppuvuosikin olisi yhtä hyvä!

Pentusiakin on luvassa loppuvuodeksi! Bounien Holding The Dream on astutettu uroksella Vauboyen Seulaset Celaeno!

04.09.2016

Huimia tuloksia näyttelyrintamalta!

Viime viikonloppuna käytiin Euroopan Voittaja-kisa. Super-handlerimme Lotta matkasi koiransa Hertan kanssa kisaamaan ja tulosena oli kuin olikin Euroopan Voittaja -titteli ja ROP. Lisäbonuksena Benelux- sekä Belgian Voittaja -tittelit. Onnea Lotta, kesä on ollut voitokas, toistakymmentä ROPpia!

Edellisenä viikonloppuna Kaivopuistossa oli perinteinen SKKYn näyttely ja sielläkin Hertta otti ROP sijoituksen. Unni, joka on voittanut 3 peräkkäistä vuotta joutui tyytymään PN2 sijaan ja antamaan nuoremmalleen tietä! Saimme bologneseissa ROP, VSP ja Junnu-ROP ja Junnu-VSP sijoitukset. Myös nuorin kilpailijamme Bounien Quicksilver, 7kk, nappasi ROP-pentu tittelin.

Venäjänbolonka kehään oli ilmoitettu huimat 18 koiraa. Tuomari oli tosi tiukka ja erinomaisen sai vain kaksi koiraa. Meidän pikku Maissi ei päässyt osallistumaan ontumisen takia ja siskonsa Lempi sai EHn liian hoikan vartalonsa vuoksi. Leo lunasti odotuksemme ja nappasi ROP sijoituksen itselleen. Leon ja Nessin poika Wilde on aloittanut Ruotsissa näyttelynsä ollen kolmesta näyttelystä 2x ROP- ja kerran VSP-pentu. Toivotaan että menestys jatkuu ukkelin kasvaessa!

Pentulaatikossa tuhisee nyt yksi bolognese tyttöpentu ja Lilli äiti hoitelee pienokaistaan antaumuksella. Justiinaksi nimittämäni pentu on nimensä mukainen tyttönen.

12.08.2016

Bolonkapennuista Cindy muutti omaan kotiinsa tuttuun bolognese-perheeseen. Veljensä BB vielä hurmaa kotona sydämiä.

Kotona on ollut vaihteleva määrä koiria kasvattien käydessä kesälomillaan täällä maalla. Kiva aina nähdä millaisiksi kukakin muuttuu.

Odotamme elokuun lopulle pientä bolognesepentuetta, äitinä Lilli (Zlatinka Kapelka Erika) ja isänä Bianca Bambagia Ettore.

Kuopion näyttelyviikonloppu oli menestys: neljä koiraa esitettävänä, tuloksena 3 ROP ja 3 VSP tulosta, 3 PN2, 6 cacibia ja 6 serttiä sekä 3x ROP kasvattaja. Muutenkin pidennetty viikonloppu oli nautinnollinen “kasviksen” lepoloma mökillä! 

01.08.2016

Elokuu!

Mihin kesä hujahtaa? Viikonloput on menneet kokolailla näyttelyissä: Hertta on saanut peräkkäin 8 ROPPIa, aivan huimaa! Meikäläinen kävi hakemassa huippubolonkan kanssa Tn, koiranäyttely urani kohokohta, kertakaikkiaan. Maissi ei tehnyt mitään, ei seissyt, ei kävellyt, kaatui kyljelle kun irrotti otteen. Toivoin että maa nielaisisi minut ja sen penteleen koiran! Tuomari lausui kauniisti että “koira voisi kantaa itsensä paremmin”, todellakin. Tuli mieleen kehässä onko oikea rotu tuollainen jästipää.. Heti kehän jälkeen oli taas kuin enkeli, sitä ei vain huvittanut, huoh!

Lilli-bolognesemme astutettiin ja pari pentua on luvassa elokuun lopulle, jäämme odottamaan perheenlisäystä innolla.

26.06.2016

Erilainen Juhannus!

Kasvatit ja handlerit matkasivat Moskovaan Maailman Voittaja -kisaan.

Tiistaiaamuna voi juna-asemalta käydä noukkimassa 4 Maailman Voittajaa sekä onnelliset handlerit sekä upeat ruusukeet ja pokaalit! Bologneseille 3 ja pyreneittenpaimenkoiralle 1 titteli! Ei voi olla kuin ihmeissään saavutuksesta..

18.06.2016

Sateisessa Kotkan näyttelyssä BIS 2 kasvattajapalkinto Kennel Bounienille.

Hertta ROP, Pyry VSP ja molemmille cacibit!

Pipsa JROP, Tuisku PU2 ja molemmille sertit!

Oli kiva kotona lämpimässä ja kuivassa odottaa tuloksia!

30.05.2016

Huippu viikonloppu takana!

Itse sain nauttia bolonka-pentujen kanssa kotona ja tytöt juoksi maailmalla.

Joensuussa Hertta sai viimeisen serttinsä ja cacibin ollen 2x ROP, sai Suomen muotovalion arvon sekä samalla muutaman muunkin maan valionarvon. Pyryn tuomisina Tsekeistä oli myös ROP, sertti (CZ mva) ja cacib. Nyt vaan C.I.B hakemus menemään kumpaiseltakin.

Nuorisostamme Nuppu ja Rafa pääsivät kehään ja NDS tuomisina molemmille sertit! Nupun isukki Rocky-pappa oli VSP ja ROP-veteraani.

27.05.2016

Wilde (kuvassa) muutti Ruotsiin!

Ella synnytti suloiset pennut: ruskea tyttö ja black&tan poika. Pennut nyt 4 vrk.

Maisa sai ensimmäisessä Suomen näyttelyssään sertin ja oli Rop-juniori Helsingissä. Pipsa PN2 ja Tuisku VSP ja sertti. Töpsy hienosti ROP ja cacib ja kuittasi C.I.E tittelin!

Tulevana viikonloppuna bolognese koiriamme löytää Joensuusta.

17.05.2016

Paheeni on malttamattomuus!

Kävimme siis röntgenissä kurkistamassa Ellan pentuvatsaan… Lähipäivinä meille syntyy 2 venäjänbolonkan pentua jos kaikki menee hyvin.

15.05.2016

Suomen kevät sateineen terrorisoi koiranäyttelyitä! Siitä huolimatta Raumalta tuloksia..

Pipsa (Bounien Odds Ever In Favor)junnu ROPpi, paras narttu 2 ja sai viikonlopun toisen serttinsä. “Isoveljensä” Into (Bounien Intensity Of Monza) VSP! Kiitos Niina ja Antti!  

14.05.2016

Mynämäeltä, jossa on kuulemma kylmä, tuli terveisiä:

Pikkuinen Pipsa oli ROP ja sai sertin! Aapo, meidän Rockyn poika oli PU2! Onnea koko porukalle.

Odotamme bolonka-pentuetta toukokuun loppuun. 

12.05.2016

Liettuan tuomisina 19 uutta vahvistettavaa titteliä 7 eri koiralle! BIS2 kasvattaja meille ja pieni bolonka tyttömme Maisa, 11kk, sai ryhmäkilpailun voiton!

Pentujen menoa riittää vielä kun Wilde-bolonka ja Teemu-bolognese odottavat luovutustaan. Vauhti on välillä hurjaa..


Hertta jyrännyt match showssa, ensimmäisenä päivänä BIS2 ja toisena sinisten ykkönen.

18.04.2016

Tallinnan Voittaja-16 titteli Pyrylle ja junnutitteli Tuiskulle. Pipsalle MOLEMMAT vuosi ja 3 päivää iässä! !

Pyrylle 18. titteli, nyt myös Eestin Muotovalio!

ROP-kasvattaja Bounien tuomarin ylistyslauseilla. Kiitos taas kasviksen esittäjille!

R-pennut 5 viikkoa ja kasvaa kohisten.

03.04.2016

R-pennut 3 viikkoa. Poika vapaana.

Imatralla Pyryn voittoputki jatkui, Suomen muotovalion arvo napsautti 4 muutakin valionarvoa plakkariin! Onnea Heli ja Pyry!

Lahdessa Tuisku ROP ja ensimmäinen sertti 11kk iässä!

11.03.2016

Q-pennut aloittivat muuton omiin koteihinsa.

Team Bounien on toipunut Venäjän matkastaan. Tuomisina 10 uutta valionarvoa ja serttejä ja cacibeja säästöön taskunpohjalle.

Odotamme bolognesepentuja syntyväksi minä hetkenä hyvänsä!

25.02.2016

Q-pennut, Simo, Rocky ja Nita, 6 viikkoa ja terveystarkastukset tilattu.

Bolonkapoika Wildestä kasvaa hurmaava pikkumies.

22.02.2016

Team Bounien kotiutui Latviasta.

12.02.2016

Q-pentumme 4 viikkoa, vauhti kiihtyy..

Bolonkapoikamme täytti viikon!


07.02.2016

Venäjänbolonka pentu syntyi 5.2.16
Nessi ja Leo saivat potran pojan.

03.02.2016

Q -pentueemme kasvaa ja kaunistuu!
Pennut avanneet silmänsä ja alkaneet liikkua vauhdikkaasti.

16.01.2016

Vuoden näyttelyt aloitettu!
Pyry Turussa ROP.

14.01.2016

Meille syntyi 3 suloista bolognesen pentua. Pennut 3-polven Bounien koiria!

Uutiset 2015

31.12.2015

Upea vuosi takana!

Team Bounien saanut 69 uutta titteliä tai valion arvoa! 
Kasvattajaryhmällämme useampi BIS-sijoitus niin ulko- kuin kotimaassa. Ylitimme omat tavoitteemme upeasti.
Ensimmäinen venäjänbolonka ja pyreneittenmastiffi pentueemme syntyi!.

12.12.2015

Terveiset Ruotsista!

Pohjoismaiden Voittaja-15 näyttelystä tuomisina 2 Voittaja-titteliä ja 2 Ruotsin Muotovaliota ja 2 Pohjoismaiden valiota!

22 ilmoittautunutta bolognesea, Venla VSP ja Voittaja-15! 

29 ilmoittautunutta venäjänbolonkaa, Leo ROP ja Voittaja-15!

07.12.2015

Viikonlopun saldo Helsingistä

Junior Voittaja 2015 “Milli”
Helsinki Voittaja & Voittaja 2015 “Leo”

15.11.2015

Huipputulos Riikan Voittajasta!

Kotiin tuomisina 7 uutta titteliä ja muutama valio!

7 & 8.11.2015

Helsingin Ulkomuoto Tuomareiden pentunäyttelyssä

Bounien-bolonka ensimmäistä kertaa kehässä hienolla arvostelulla ROP. 

Bolognese Tuisku RYP-4

Kasvattajaluokassa Bounien ROP ja BIS-4!!

25.10.2015

Lahden pentunäyttelyssä tuplavoitto!

18.10.2015

Pystiffipentumme täyttää 5 viikkoa!
2 tyttöä vielä vapaana!

17.09.2015

Ensimmäinen pyreneittenmastiffi pentueemme on syntynyt!
Bella ja Vito saivat 14.09.2015 6 ihanaa pentua, 4 tyttöä ja 2 poikaa. Kaikilla tuplakannukset ja hienot maskit!

17.09.2015

Kesän kuulumisia:
– Venlasta, Bounien Fountain Of Venice, ja Leosta Euroopan Voittajat sekä Norjan Valiot!
– Unni, Bounien Fashionista Of Milan, SKKYn erikoisnäyttelyssä ROP jo kolmannen peräkkäisen kerran!
– Italiassa, rodun kotimaassa, erikoisnäyttelyssä Unni valioluokan 2 ja poikansa Pyry, Bounien Love Me Tender, junioriluokan 1!
– Bounien kennelnimi on ollut ansiokkaasti esillä, 15 tuplavoittoa tämän vuoden näyttelyissä!
– Bounien kasvattajaryhmä on edustanut niin koti- kuin ulkomailla. Ryhmällemme on tullut sijoituksia BIS 1, BIS 2 ja BIS 3!
-Kasvateillemme on valion arvoja tullut kesän aikana ja viides C.I.B arvo on vahvistusta vaille!
– Iitamme, Furry Drifter´s Jingle In Shadows, aloitti näyttelyuransa pentuluokassa: kaksi näyttelyä ja kaksi ryhmäsijoitusta ja BIS-4!

– saimme nauttia sekä Bounien bolognese- että bolonka pennuista. Kaikki pennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa

02.06.2015

Eestin Voittajasta tittelit Venlalle ja Pyrylle!

O-pennut sirutettu ja tarkastetttu, kaikki hyvin!

24.05.2015

Pyryn ensimmäinen cacib 15kk vanhana!
Tänään Haminassa ROP, Sertti ja cacib!

P-pennut viikon vanhoja.

23.05.2015

Ensimmäinen bolonkapentueemme syntyi!
100% Venäläinen pentue. Nessi sai 4 tyttöä!

Intosta tänään Suomen muotovalio ja VSP!

17.05.2015

Lillille syntyi pienellä avustuksella tyttö- ja poikapentu.
Onneksi vältyimme sektiolta.

16.05.2015

Hertta taas ROP, nyt Varkaudessa!

Taaville ensimmäinen sertti!

15.05.2015

Eilen Valkeakoskella Hertta ROP ja Into VSP.
Pikku-Daisykin erinomainen ensimmäisessä näyttelyssään.

Lilli ja Nessi kasvattavat vatsojaan!

12.05.2015

Röntgen vahvisti:

Bolognese pentuja tulossa Lillille 2 ja
Venäjän Bolonka pentuja Nessille 4.

Peukut pystyyn että loppuaika sujuu ongelmitta!

O-pentue 4 viikkoa! 

11.05.2015

Huomenna jännä päivä, Lillin ja Nessin tiineysröntgen!

Pikku-Nasu on nyt Luna! Huippu koti löytynyt!

05.05.2015

Huippu-uutinen Irlannista: tasan vuosi ja yksi päivä ensimmäisestä cacibista Ican 5. cacib!
Pikku-Icamme nyt myös Kansainvälinen valio!
C.I.B Ir Ch Bounien Gents Prefer Blondes de Vauboyen Jun Ch, CW14, CJW14, AnCh14

Nessi palasi kotiin Suomeen ja masu kasvaa lupaavasti!

02.05.2015

Tampereen näyttelyssä Pyry taas paras Bounien-koira!
Muillakin hyvät tulokset.

Pennut kasvaa ja kaunistuu..

27.04.2015

Nasu-neiti vielä ilman kotia!

O-pentujen silmät aukeavat!

Odotamme jo ikävöiden Nessiä kotiin..

16.04.2015

O-pennut kasvavat vauhdilla, ikää 2 vrk, syntymäpainot ylitetty!

Lilli ultrassa tänään, pentuja luvassa.

14.04.2015

O-pentueemme syntyi viime yönä. Muro sai 2 poikaa ja 2 tyttöä!

12.04.2015

Tallinnan terveisiä:
5 uutta titteliä, 2 junnumuotovalion arvoa, 2 muotovalion arvoa, pari ROPpia ym.

Helsingissä Into ROP ja sertti! 

10.04.2015

Muro kävi röntgenissä, pentuja tulossa neljä lähipäivinä! 

09.04.2015

Koiraperheemme kasvoi uudella jäsenellä.
Meille muutti iso pieni pentu,  7 viikkoa vanha lampuri-tyttö!

01.04.2015

Bounien Knockout With Magic aloitti näyttelyuransa Turussa, PU2 ja vara-sert. 
Onnea Taavi, hieno aloitus!

Muron vatsa kasvaa, vielä 2 viikkoa ja tiedämme mitä tulee..

Ensimmäinen Bounien-bolonka pentue astutettu, Nessi miehelässä Venäjällä!    

23.03.2015

Lahden KV-näyttelyssä tuplavoitto!
Pyry ROP ja Hertta VSP. 

N-pennut aloittivat pois muuton. Nando ja Nana jo omissa kodeissaan.

17.03.2015

N-pentue sirutuksessa ja tarkastuksessa, kaikki hienosti!

Muro tiineysultrassa, pentusia luvassa huhtikuussa!

14.03.2015

Liettuan Voittaja 2015 tuloksia:

Junior Voittajat-15
Bounien “Hertta ja Pyry”

Voittajat-15
Bounien “Into ja Muro”
Leo        

03.03.2015

Loisto uutinen Irlannista!!

Irlannin voittoisin bolognese 2014 on meidän Ica,
Bounien Gents Prefer Blondes de Vauboyen!!
Onnittelut Anita ja Ica!

27.02.2015

Bolonkojen geenitestit saapuivat tänään!
Kaikilla kolmella sama tulos, onneksi:
Pra kantajuutta ei, “dilution” ei ja pitkäkarvageeni FF kyllä!

Nyt vaan Nessille sulhasta etsimään..

26.02.2015

Bolonkat ja Töpsy SuKoKan terveystarkastuksessa:

Nessi: Polvet 0/0, silmät ja sydän ok.
Leo: Polvet 0/1, silmät ja sydän ok.
Töpsy: Silmät ok

22.02.2015

Bounien Holding The Dream, Lumo, Tuusniemellä VSP ja Suomen Muotovalioksi!
Bounien Love Me Tender, Pyry, Rotunsa Paras ja sertti.

Leo-bolonka ROP ja sertti.

15.02.2015

Muro kävi miehelässä, odotamme peukut pystyssä tuloksia..

Bolonkoistamme otettu DNA-näytteet terveystutkimuksia varten!

09.02.2015

Pennut tänään 2 viikkoa vanhoja!
Silmät auenneet ja kasvavat hyvin!

Poikapentu vielä vapaana!

02.02.2015

BIS 2 kasvattaja! Teimme eilen Suomen bolognese-historiaa!!
Bolognesen ensimmäinen BIS-sijoitus tuli meidän kasvattajaryhmällemme!

ROP-bolognese “Inna”, Bounien Intuition Of Naples
ROP-bolonka  “Leo”

27.01.2015

N-pentueemme syntyi eilen!
Dana ja Rocky saivat 5 pientä jälkeläistä: 3 tyttöä ja 2 poikaa.
Pentujen painot nousevat jo hyvää vauhtia..

25.01.2015

Turun KV-näyttelyssä eilen:

Pyry Pu1, VSP, Sert
Hertta Pn2
Unni Pn3
Bounien-kasvattaja ROP

Leo Pu1, ROP, Sert 

20.01.2015

Dana kävi tiineysröntgenissä, 5 pentua luvassa! Odetetaan innolla synnytystä!

Nessin polvet 0/0, seuraavaksi tarkistetaan silmät!

11.01.2015

Vuosi 2015 alkoi Kajaanissa lupaavasti..

Pyry ,10kk, ROP ja sertti
Unni VSP ja cacib
Rop-kasvattaja Bounien

Leo ROP ja sertti

Töpsy paljas ERI

10.01.2015

Rockysta tuli 1.1.15 neljän komean pojan isä.
2 poikaa on vielä vapaana Kennel Amore Borealiksessa.

Näyttelykautemme alkaa Kajaanissa huomenna.
Toivottavasti viime vuoden “voittoputki” jatkuu..

Team Bounienin turkkipäivä ensi lauantaina!