Näyttelyissä on käyty kesän aikana muutaman kerran koko porukalla ja loistavin tuloksin. Myöskin yksittäiset koirat ovat edustaneet nimeämme jatkuvasti huipputuloksin.

Tuusulassa missä satoi kaatamalla ROP oli Tuisku ja sijoittui ryhmässä italialaisen tuomarin Pietro Paolo Condo hehkuttaessa koiraa ja pyytäen tulemaan rodun kotimaahan näytille. Siskonsa Pipsa ei suostunut olemaan huonompi vaan toisti esityksen hurjassa kuumuudessa Espoon näyttelyssä. Meidän O-pentue on jatkanut hyvää menestystään alkaen pentuluokista, juniori maailman voittajista aina nyt aikuisiksi. Molempien lapset kisaavat nyt junnuissa ottaen vuorotellen serttejä toistensa nenän alta. Nuorissa on tulevaisuutemme!
Samaisissa näyttelyissä myös Kennel Bounien sijoittui BIS kehässä hienosti. Saamme olla onnekkaita kun kasvattimme ovat pärjänneet niin hienosti ja omistajansa jaksavat innostua tästä “hullujen” harrastuksesta. Suuri kiitos handlereillemme jotka jaksavat sateesta tai kuumuudesta huolimatta jäädä kanssamme kehiin.

Meidän lampurin pennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa ja yksi tytteli meni sijoitukseen. Haluamme varmistaa että meillä on mahdollisuus käyttää näitä hyviä ja elinvoimaisia geenejä jatkossakin rodun hyväksi. Toivomme onnea kaikille Iitan ipanoille uusissa kodeissaan!
Tällä hetkellä pentulaatikkossa pyörii 4 viikkoiset venäjänbolonka pennut. Pennut, 2 poikaa ja 4 tyttöä, on tietysti taas maailman suloisimpia.
Mikäli hyvin on käynyt saamme vielä nauttia uusista bolonkan pennuista loppukesän ja syksyn kynnyksellä. Ihana Fiinamme on astutettu Fidelillä ja Cindy Untolla.
Bolognese-pentujen osalta tulee harmaita hiuksia. Nyt on jo yli vuosi edellisestä pentueesta ja haluaisimme niin innolla pallutella pumpulipentuja. Vielä ei ole mitään luvassa mutta toiveissa sitäkin enemmän.