Kevät ja karanteeni

Niinhän siinä sitten kävi että kaikki menot peruutettiin ja täällä ollaan Uudellamaalla karanteenissa. Nyt saa kaikki mahdolliset rästityöt tehtyä ja puunattua koiria yllinkyllin. Vaarana on koirien turkkien liika siistiminen eli saksien käyttö. Nyt jo Dana-mummo pääsi eläkeläisturkkiin. Onneksi meillä on nuo pennut niin ei käy aika ainakaan pitkäksi kun voi käydä lässyttämässä pentulaatikolla.

All-pentueemme ehti lähteä omiin koteihinsa ennen Uudenmaan sulkemista ja Team Bounien kasvoi muutamalla uudella jäsenellä. Viidestä pennusta 4 meni koteihin missä rotu on jo entuudestaan tuttu ja kahdella perheellä oli vanhempi koira meiltä. Kasvattajalle on parasta palutetta se että seuraavakin pentu otetaan samasta paikasta kuin edellinen koira.
Nyt pentulaatikolla kasvaa Ineksen ihanat pikimustat pojat. Toivottavasti karanteenimme loppuu ennen niiden luovutusikää. Makuuhuoneessa hoivaa pentujaan Enkeli, joka sai 2 poikaa ja tytön. Pennut olivat aivan valloittavan kiharaisia jo syntyessään. Ei tietysti mikään ihme jos katsotaan taustoja josta löytyy lähes afroturkkiset isoäidit molemmilta puolilta.
Pääsiäisen aikaan luvassa olisi lisää pentuhuumaa kun odotamme kevätpentuja. Mikäli korona ei vaikuta pentujen tuleviin koteihin negatiivisesti niin meillä on kaikki tulevatkin bolognesepennut varattuna.

Venäjänbolonka yhdistys jakoi myös Vuoden 2019 RTB tittelit ja Vuoden 2019 Tulokas maininnat. Ihana Ineksemme joka hoitelee poikiaan sai sekä Vuoden Tulokas että Vuoden RTB 2019 tittelit ja pikkupoikien Fabio-isukki vastaavat VSP maininnat. Kolmantena listalla komeili ihana Egomme. Vuosi 2019 oli meille molempien rotujen näyttely menestyksessä loistava.

Hyvää kevättä, nautitaan pienistä hetkistä, kauniista ilmoista ja koittakaa pysyä terveenä!

Vastaa

%d