Huhtikuu on mennyt pentuhuumassa. Ineksen ihanat mustat pojat on muuttaneet omiin koteihinsa. Yksi itään, yksi länteen ja yksi jäi pääkaupunkiseudulle. Voi että venäjänbolonka pojat ja tietysti myös tytötkin, jos niitä meille siunaantuisi, ovat hurmaavia. Oikeita sydämen murskaajia.


Bolognese Enkelin pennut on viitta vaille lähtövalmiina ja ensi viikolla pentutarkastuksen jälkeen voivat muuttaa. Onneksi pentulaatikkoon jää vielä elämää kun Daisyn 2 tyttöä ja poika, jotka syntyivät pitkänä perjantaina, on aloittaneet maailmaan tutustumisen emonsa huolehtiessa niiden pärjäämistä. Daisy on ollut oikea leijona-emo. Se on vahtinut pentujaan antaumuksella ja vieraita ei uskaltaisi päästää vielä pentuja katsomaan tai voisi käydä huonosti. Päivä päivältä luotto siihen että pennut pärjää hetken ilman emon vahtimista on saanut Daisyn nyt jo juoksemaan pihallakin ja nauttimaan kavereiden seurasta. Sisään tullessa se pinkaisee yläkertaan hirveällä vauhdilla laskemaan lapset.
Hilla pentuineen asustaa alakerrassa ja makuuhuoneessamme kuuluu tyytyväinen lutsutus kun neljä ihanaa pallopäätä mussuttaa tissiä emonsa kyljessä. Kohta kun pentujen silmät aukeaa ja nekin alkavat mönkiä tutustumassa maailmaan laajemmin ei meiltä vipellystä puutu.
Kaikkein mukavinta pennutuksessa on kun saa nähdä uusien kotien onnen saadessaan pennun ja kaikkein ikävintä se ettei voi kaikille kyselijöille sitä iloa tuottaa.


Meillä on ollut onni saada teettää pennut omilla kasvateillamme Daisylla ja Hillalla vaikka ne eivät olekaan meidän omistuksessa. Kiitollisuus koirien omistajia kohtaan on niin suurta ettei sanat riitä kertomaan ja vastuu meillä on todella iso. Tällä tavalla saamme myös nämä sukulinjat jatkumaan terveiksi todetuilla ja tutkituilla emolinjoilla. Kummastakin pentueesta lähtee pennut sijoitukseen varmistaaksemme sukujen jatkon.
Koronan vuoksi emme ole päästäneet pentuihin tutustujia kotiimme mutta olemme yrittäneet pitää videoiden ja kuvien avulla perheet mukana pentujen kehityksestä.

Hauskaa Vappua!

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: